Vaikka Jonseredin verkkosivuilla tarjoamien tietojen uskotaan olevan paikkansa pitäviä julkaisuhetkellä, Jonsered ei sitoudu niihin eikä anna niistä minkäänlaista takuuta Jonseredin verkkosivuston, siinä olevien hypertekstilinkkien tai minkään muun sellaisen tiedon osalta, joka on saatu suoraan tai epäsuorasti näiltä sivuilta. Jonsered ei myöskään ota minkäänlaista vastuuta Jonseredin verkkosivuston mahdollisista tietojen epätarkkuuksista tai pois jääneistä tiedoista. Kaikki tiedot annetaan ja niitä on käytettävä sillä edellytyksellä, että Jonsered ei ole vastuussa mistään tappioista, vahingonkorvauksista, vahingoista tai minkäänlaisista kustannuksista, jotka aiheutuvat kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti siitä, kun sivuilla kävijä tai kuka tahansa muu käyttää näitä tietoja tai nojautuu niihin jossakin tarkoituksessa.
Tekijänoikeudet Verkkosivuston sisältö on tekijänoikeuden suojaama © 2005 Jonsered Power Products (publ) (tai sen tytäryhtiöt ja/tai sen lisenssinhaltijat, missä niin ilmaistaan), SE-561 82 Huskvarna. Kaikki oikeudet pidätetään. Verkkosivuilla olevia tietoja (esimerkiksi teksti, kuvat ja ääni) ei saa kopioida, siirtää, levittää tai tallentaa muuhun kuin yksityiseen käyttöön, ellei muuta ilmoiteta, ilman etukäteen Jonsered Power Productsilta (publ) hankittua kirjallista lupaa. Verkkosivujen sisällön muuttaminen on ehdottomasti kielletty. Joillakin verkkosivuston sivuilla käytetään kuvia, joihin kuvien toimittajilla on tekijänoikeus.
Tuotemerkit Mikäli toisin ei ole ilmoitettu, verkkosivustossa käytetyt merkit, yrityslogot ja symbolit ovat Jonsered Power Productsin (publ) (tai sen tytäryhtiöiden) tuotemerkkioikeuksien alaisia.
Vastuuvapauslauseke TÄMÄN VERKKOSIVUSTON TIEDOT TOIMITETAAN ”SELLAISENAAN”. JONSERED EI OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA VASTUUSSA MILLEKÄÄN OSAPUOLELLE EIKÄ MISTÄÄN SUORISTA, VÄLILLISISTÄ, ERITYISISTÄ TAI MUISTA JOHDANNAISVAHINGOISTA, JOTKA AIHEUTUVAT TÄMÄN VERKKOSIVUSTON KÄYTTÄMISESTÄ TAI MINKÄÄN MUUN HYPERLINKITETYN VERKKOSIVUSTON KÄYTTÄMISESTÄ, MUKAAN LUKIEN ILMAN RAJOITUSTA MENETETYT TUOTOT, LIIKETOIMINNAN KESKEYTYMINEN, TIEDONKÄSITTELYJÄRJESTELMÄSSÄ OLEVIEN OHJELMIEN TAI MUIDEN TIETOJEN MENETYS JA MUUT VAHINGOT, VAIKKA TÄLLAISTEN VAHINKOJEN MAHDOLLISUUDESTA OLISI ETUKÄTEEN ILMOITETTU. Jonsered ei anna minkäänlaisia takuita ja/tai sitoumusta mistään muusta verkkosivustosta, jota saatat käyttää tämän sivuston kautta. Hyperlinkit muille sivuille on lisätty vain käytön helpottamiseksi, eikä niiden olemassaolo tarkoita, että Jonsered hyväksyy tai ottaa mitään vastuuta kyseisten verkkosivujen sisällöstä tai käytöstä. Lisäksi on käyttäjän vastuulla ryhtyä varotoimiin ja varmistaa, että käyttöön valittu sisältö ei sisällä esimerkiksi viruksia, matoja, troijan hevosia tai muuta tuhoisaa aineistoa.
Näillä verkkosivuilla olevissa tiedoissa voi olla teknisiä epätarkkuuksia tai kirjoitusvirheitä. Verkkosivujen sisältämiä tietoja voidaan muuttaa koska tahansa ilman erillistä ilmoitusta tai ilmoitusvelvollisuutta. Verkkosivuilla julkaistuissa tiedoissa voi olla viittauksia Jonseredin tuotteisiin, palveluihin tms., joita ei ole julkaistu tai saatavana kotimaassasi. Tällaisten tietojen paikkansapitävyyttä ei voida taata erityisesti sen tähden, että ne voivat muuttua, ne ovat erityisedellytysten alaisia tai niitä ei välttämättä ole saatavana, eivätkä tällaiset viittaukset tarkoita, että Jonsered aikoo julkaista näitä tuotteita, palveluja tms. kotimaassasi. Ota yhteys paikalliseen jälleenmyyjään saadaksesi tarkempia tietoja saatavana tai tilattavissa olevista tuotteista, palveluista tms.
Verkkosivustolta saatavana olevat ohjelmistot Verkkosivustolta mahdollisesti saatavana olevat ohjelmistot (”Ohjelmisto”) ovat Jonsered Power Productsin (publ) tai jonkin sen tytäryhtiön ja/tai sen toimittajien omistamia teoksia, jotka on suojattu tekijänoikeuslaeilla. Ohjelmistojen käyttöön sovelletaan ohjelmistojen yhteydessä olevien tai niihin sisällytettyjen loppukäyttäjien käyttöoikeussopimuksen (jos saatavana) (”Käyttöoikeussopimus”) ehtoja. Jos Käyttöoikeussopimuksessa ei toisin todeta, Ohjelmiston saa ladata vain loppukäyttäjien käyttöä varten. Lisenssisopimuksesta poikkeavasta Ohjelmiston kopioinnista tai levityksestä saattaa seurata siviili- ja rikosoikeudellisia seuraamuksia.
EDELLÄ MAINITTUA RAJOITTAMATTA OHJELMISTON KOPIOINTI TAI JÄLJENTÄMINEN MUULLE PALVELIMELLE TAI MUUALLE JATKOJÄLJENTÄMISTÄ TAI LEVITYSTÄ VARTEN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY. OHJELMISTOLLE ANNETAAN VAIN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSEN MUKAINEN TAKUU, JOS SITÄKÄÄN. MUUTOIN KUIN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESSA ANNETUN TAKUUN OSALTA JONSERED TÄTEN KIISTÄÄ KAIKKI OHJELMISTOIHIN LIITTYVÄT TAKUUT JA EHDOT, MUKAAN LUKIEN KAIKKI OLETETUT TAKUUT JA EHDOT SOVELTUVUUDESTA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI, SOPIVUUDESTA TIETTYYN TARKOITUKSEEN, OMISTUSOIKEUDESTA JA OIKEUKSIEN LOUKKAAMATTOMUUDESTA.
Kommentit, kysymykset tai ehdotukset Mitään Jonseredille lähetettyjä tietoja, pyytämättä lähetettyjä ehdotuksia, ideoita tai muita viestejä ei pidetä luottamuksellisina eikä tekijänoikeuksien alaisena. Lähettämällä Jonseredille tietoa tai aineistoa myönnät Jonseredille rajoittamattoman, peruuttamattoman luvan käyttää, jäljentää, asettaa näytteille, tehdä, muuttaa, lähettää ja levittää tätä aineistoa tai tietoa, ja myönnät myös sen, että Jonsered voi vapaasti käyttää Jonseredille lähettämiäsi ideoita, ehdotuksia tai tekniikoita.